Kamarikuoro Key Ensemble



Kamarikuoro Key Ensemble syntyi alunperin tarpeesta tehdä huipputasoista ja haastavaa a cappella -kuoromusiikkia Turussa kokoamalla silloin tällöin, mutta säännöllisesti yhteen kaupungin kyvykkäimmät kuorolaulajat. Verrattain lyhyessä ajassa kuoro on sittemmin noussut maamme kamarikuorojen kärkikaartiin. Erityisesti kuoron puhdas ja tasapainoinen sointi sekä kiinnostavat konserttiohjelmakokonaisuudet ovat niittäneet mainetta niin yleisön kuin lehdistönkin keskuudessa.


"Turkulainen huippukuoro Key Ensemble on heittänyt haasteita helsinkiläisille mm. yhteiskonserteissa. Kunnianhimoinen ensilevy todistaa projektin kehittyvän edelleen. Kuoronjohtaja Teemu Honkanen on saanut mukaan Turun parhaat laulajat ja muokannut kuorolle yhtenäisen soinnin, joka ulottuu kirkkaana mutta aikuisen täyteläisenä matalista bassoista korkeisiin sopraanoihin. Napakan basso-osaston tukema intonaatio ja yleinen tekninen taito ovat Suomen huippua."

KARE ESKOLA, Rondo 11/2011


"Kiistämättä Turun pystyvin kuoro Key Ensemble osoitti jälleen kykynsä, tällä kertaa Itämeren alueella sävelletyn modernin musiikin parissa."

ATTE TENKANEN, Turun Sanomat 18.02.2010


"Kuulin Key Ensembleä ensimmäistä kertaa, ja kuoro todella lunasti lupauksensa huipputasosta. Tällä kertaa 22-päisenä esiintynyt porukka taitaa hommansa erinomaisesti: laulu on tarkkaa sekä rytmisesti että harmonisesti, sointi on tasainen ja toisaalta ilmeikäs kautta linjan ja balanssi kunnossa."

TOMI NORHA, Turun Sanomat 05.02.2009


Periodeittain työskentelevä kuoro muodostuu tällä hetkellä noin 40 hengen vahvuisesta koelauluin valitusta laulajapankista, josta muodostetaan kutakin produktiota ja esiintymistä varten ohjelmiston tarpeiden mukainen laulajisto.
Kuoron taiteellisena johtajana on tammikuusta 2009 asti toiminut kapellimestari ja kuoronjohtaja Teemu Honkanen.

Ajankohtaista

Key Ensemblen ensilevy
Missa Baltica
saatavissa nyt! Tilaukset , hinta 20 €/kpl + postikulut.



tilaa levy
Seuraava konsertti:
Seuraavan kerran Key Ensembleä voi kuulla livenä
Marianpäivän aattona 24.3.2012 Paraisten kirkossa konsertissa Ave Maria - Aurora Borealis. Haluatko tietää lisää?Seuraa linkkiä!